Johtajan tehtävä on saada yritys tuottamaan tulosta. Keinoja on lukuisia ja ne riippuvat ajasta ja paikasta, toimialasta, tavoitteista, tekijöistä, omistajasta …  ja monesta muusta. 

Useimmat aikuiset ovat työurallaan ehtineet kohdata useita johtajia, niin minäkin. Nuorena opiskelijana työskentelin keskeisessä suomalaisessa asiantuntijaorganisaatiossa, jonka johtaja jätti vahvan muistijäljen. Seurasin häntä läheltä, koska tehtäväni oli toimia yhdessä hänen kanssaan.

Tämä johtaja oli yhtä kuin nimikyltti oven pielessä, ei muuta.

Hän ei ollut läsnä henkisesti eikä fyysisesti vaan sulkeutui kammioonsa. Hän ei kommunikoinut kenenkään kanssa, ei kohdannut työyhteisöä eikä osallistunut yhteisten tavoitteiden edistämiseen. Emme siis mekään työskennelleet yhdessä.

Johtajuus loisti poissaolollaan, vaikka nimellisesti pesti oli täytetty. 

Myöhemmin tunnistin samoja piirteitä muissa asiantuntijaorganisaatioissa, joissa virkaiältään vanhin oli automaattisesti nostettu palkintorooliin päälliköksi. Kun johtajuus ei ollut läsnä, kaappasi joku valtatyhjiön ja suuntasi toimintaa tavallaan, johtajuus karkasi.

Toinen ääripää johtajina ovat omnipotentit patteripuput, he näkyvät ja kuuluvat riesaksi asti. He huseeraavat kaikkialla, sekaantuvat pieniinkin yksityiskohtiin ja kokevat ääretöntä kaikenkattavaa pystyvyyttä. He eivät kunnioita ketään, tutkittua tietoa tai muiden osaamisia, koska pelkäävät niistä syntyvän itseään haastavia kilpailuasetelmia. He ajavat organisaation sisäiseen kriisiin ja pitemmän päälle myös yhteistyö kumppanien kanssa kariutuu. Kentältä poistunut Trump edusti tätä tyyppiä. 

Johtaminen on vaativaa, vaikka ääripäiden välille jää monia vaihtoehtoja. Esimerkeistä toinen pakenee ja toinen koettaa vimmaisesti päteä. Molemmilla johtajan minäkuva vaikuttaa olevan hukassa. 

Johtajan pesti on pelottava, jos ei ole ehtinyt kasvaa tehtävään. Koska useimmiten johtajuus on yksilölaji, se edellyttää henkilöltä kypsyyttä ja tasapainoisuutta, uskallusta ottaa rooli vastaan ja nähdä itsensä muiden panosten mahdollistajana. Pullistunut ego tai pakeneva haamu eivät siinä menesty. Johtajuus ei liioin ole sivutoimi, johon pätevöittää mikä tahansa pitkä työura.  

Synnynnäisiä johtajia on harvassa, jos lainkaan, vaikka niin kuulee sanottavan. Tehtävään tulee valmistautua, opiskella ja oppia sekä hankkia tarvittavat välineet onnistumisen tueksi. 

Entistä haastavammaksi johtamistehtävät muodostuvat hektisesti muuttuvassa maailmassa ja henkilöstön osaamisten monipuolistuessa. Silloin johtaja hyötyy kunniottavasta otteesta ja selkeästä vuorovaikutuksesta. 

Koska johtaminen on taitolaji. 

Kristina Ahmas FT

Kirjoittaja on asiantuntijoiden johtamisesta väitellyt tohtori.