Uskon vahvasti vuorovaikutuksen ja yhdessä tekemisen taikavoimaan, joka kantaa aina operatiiviseen toteutukseen asti. Palveluni on asiakaslähtöistä, vuorovaikutteista ja räätälöityä.
Haastamalla yhdessä aiempia ajattelu- ja toimintamalleja autan asiakkaita tunnistamaan vaihtoehtoisia näkökulmia ja avautuvia mahdollisuuksia. Niiden varassa etenemme luomaan tiekarttaa uusien polkujen löytämiseksi. Kuljen asiakkaan rinnalla vaativan matkan kohti muutosta seuraten miten rakennetta, johtajuutta, toimintakykyä ja näkyvyyttä vahvistavat uudistukset voivat olla avuksi.
- Tuotamme yhdessä kirkkaan ja kunnianhimoisen kuvan tulevaisuudestanne, jonka jokainen työntekijä voi kokea omakseen.
- Seuraamme monipolvista matkaa tavoitekuvasta käytännössä vakiintuvaksi arjen toiminnaksi.
- Tarkastelemme muutoksesta organisaatiollenne avautuvia uusia mahdollisuuksia.
- Tunnistamme uusia kumppanuuksia toimintanne monipuolistamiseksi ja osaamispääomanne vahvistamiseksi.
Tarjoan kehittämispalveluita organisaatioille ja yrityksille johtajuuden ja organisaation kehittämisen sektoreilla sekä kulttuuriperinnön asiantuntemusta:
- organisaation uudistumiseen ja praktiseen kehittämiseen kokonaisuutena
- asiakkaiden ja kumppanien osaamisten hyödyntämiseksi ja kollektiivisen asiantuntijuuden synnyttämiseksi
- toimijoiden sitouttamiseen siten, että syntyy myös yksilöllinen kokemus hyödystä
- johtajuuden ratkaisumallien tarkasteluun mm. jaetun johtajuuden keinoin
- luovien menetelmien soveltamista organisaatioiden kehittämiseen
- epäperinteisten sisältöjen (mm. kulttuurin ja taiteen) merkityksen tunnistamiseen yhteiskunnallisessa tuloksenteossa
- kulttuuriperintöön liittyvää asiantuntijuutta ja palveluita, kuten mm. rakennusten taustojen selvittämistä ja talohistoriikkien kirjoittamista
- asiakkaan tarpeisiin räätälöityjä koulutuksia