Johtaja on sana, joka viittaa ylöspäin tai eturiviin. Sen tulkitaan tarkoittavan yksilöllistä valtaa ja voimaa päätöksentekoon, vastuunkantoa ja kykyä ohjata.

Johtajalla koetaan olevan asemavaltaa suhteessa muihin, alaisiinsa. Alaisuus taas sisältää viitteen alamaisuudesta, jolloin syntyy organisatorista hierarkiaa.

Johtajuuden hierarkkiset juuret ovat kaukana historiassa, jolloin saavuttamattomalla auktoriteetilla, feodaaliruhtinaalla oli ääretön ja kyseenalaistamaton valta niin maaomaisuuteensa kuin alueen asukkaisiin, sanalla sanoen kaikkeen.

Valta sokaisee, sanotaan ja historia todistaa sen monin paikoin. Hyvä kysymys on: sokaiseeko johtajuus yhä.

Paljon on puhetta johtajalta edellytettävistä ominaisuuksista, luonteenpiirteistä, opituista toimintatavoista, tiedoista ja kyvyistä. Kuitenkin mielikuvaksi johtajuuden normista nousee usein yhä feodaalinen maskuliininen hallitsija.

Näin naistenpäivän jälkimainingeissa se lienee syytä kyseenalaistaa.

Vallasta kirjoittanut filosofi Michel Foucault tunnistaa aiheesta kaksi olomuotoa, jotka rakentuvat sekä puhekäytäntöjen että kulttuurin tuoman pitkän historian varaan.

Toinen niistä on alistava valta. Se tarkoittaa eriarvoistavaa rakennetta, jossa toimintatapa sallii toiselle mahdollisuuden kontrolloida toista, koska tämä pelkää konfliktia, jonka olettaisi häviävän. Valtaa määrittää siten pelko.

Toinen Foucaultin näkökulma nostaa esiin päinvastaisen eli vallan voimaantua, jota hän pitää käsitteen alkuperäisenä merkityksenä. Kyse on vallasta tarttua tehtäviin ja toimia, ottaa ohjat omiin käsiin ja onnistua niissä.

Molemmat Foucaultin kirjaamat käsitykset vallasta tuottavat johtajuutta.

Voimaannuttava johtajuus tarkoittaa yksilön oikeutta omasta asemastaan, jopa alaisuudesta, käsin hyödyntää osaamistaan, asiantuntemustaan ja kykyjään päätöksenteon perustaksi. Se tarkoittaa perinteisen valtahierarkian murenemista ja tilan tekemistä heille, jotka tosiasiassa hallitsevat vastaukset kysymyksiin.

Johtajuutta se muuttaa ratkaisevasti ja irrottaa sen perinteisestä maskuliinisesta feodaalisesta mallista kohden jaettua johtajuutta. Silloin johtajuus ja alaisuus saavat tilaa toteutua tilannekohtaisesti ja sen vaatimalla tavalla, jossa oleellista on tunnistaa ratkaisun edellyttämä osaaminen.

Keskiöön nousee vuorovaikutus, joka romuttaa perinteistä yksilöllistä ja sankarillista omnipotenttia johtajan roolia ja tekee tilaa feminiinisiin ominaisuuksiin perustuvalle johtajuudelle. Niitä ovat nöyryys ratkaisun vaatiman asiantuntemuksen edessä, toisten tukeminen ja keskinäisten voimavarojen turvaaminen, itsensä voimaannuttaminen sekä ammatillinen yhteistyö.

Naisten päivän kunniaksi johtajuuden voimasanoiksi tuleekin nostaa vuorovaikutuksellinen yhteistyö, osaamisen tunnistaminen ja arvostaminen sekä yhteiseksi eduksi tilan tekeminen tilannekohtaisille huipuille ja osaajille. Tämä johtajuus ei sokaise vaan voimaannuttaa kaikkia osallisia.