Osallistuin EKOThinkTank -työpajaan, jossa purettiin Mun juttu- hankkeen tuloksia. Teemana oli syrjäytyneiden nuorten aktivoiminen ekososiaalisen näkökulman kuten taiteen, kulttuuriperinnön ja ekologisten sisältöjen avulla. Toteutus sovelsi kyseisiä aineistoja monitahoisesti, mutta keskeinen osa sitä oli voimauttava taidepajatoiminta.

Hanke vaikutti onnistuneen tavoitteissaan aktivoida osallistuneita nuoria: heistä jokainen sai hankkeen aikana otteen elämästä omilla ehdoillaan ja löysi yksilöllisesti elämää kantavia merkityksiä.

Yhteiskunnallisen päätöksenteon kannalta oleellisia ovat numerot ja nekin kertovat hyvää. Lähtötilanteessa nuoreen kohdistuneista toimenpiteistä syntyi kustannuksia n. 60.000e vuodessa, kun hankkeen päättyessä tukien kustannus oli enää n. 20.000e/ vuosi.

Näyttää siltä, että taide, luonto ja kulttuuriperintö voivat tehdä psyykelle hyvää ja tukea kasvua. Niillä on potentiaalia inspiroida ja motivoida sekä ottaa osallisiksi.

Käsillä tekeminen ja materiaali, sormien iskeminen maaliin tai multaan terapoivat. Syntyy kokemuksia aikaansaamisesta ja kasvun tai luomisen ihmeestä. Kuuluminen osaksi kulttuuriperinnön jatkumoa tuottaa turvaa ja osallisuutta pitkässä inhimillisessä ketjussa. Lisäksi hyväksyvä lähtökohta kantaa leijan tavoin.

Oli ilo kuunnella ja nähdä kerrottavan, kuinka pienellä taloudellisella panoksella voidaan saada aikaan suuria inhimillisiä tuloksia ja yhteiskunnallisesti ennalta ehkäisevää hyvinvointia.

Pajassa nousi esiin vertaus alkuperäiskansan toimintamallista. Jos jäsenen käytöksessä havaintaan ongelma, hänet nostetaan pariksi viikoksi yhteisen huomion kohteeksi. Päinvastoin kuin voisi olettaa, häntä ei tuona aikana rangaista tai moitita vaan sen sijaan pelkästään kehutaan hänen hyviä ominaisuuksiaan. Toisin sanoen kehumalla toinen hyväksi tuetaan hänen palaamistaan yhteisön jäseneksi vahvistamalla hänessä yhteisön toivomia toimintamalleja.

Kiitos Minttu, Johanna, Jouni ja osallistujat!