Maailmanpolitiikassa näyttävät kierrokset kasvaneen yhdessä yössä USA:n presidentinvaihdoksen myötä. Samalla johtajuusideologia, -käytännöt ja -viestit näyttävät heittäneen häränpyllyä. Jääköön politiikka sivuun, keskityn muutokseen johtajuudessa, josta koko maailma on jo saanut esimakua.

Johtajuudesta on olemassa lukemattomia teorioita ja käsityksiä. Aikojen alussa johtajuutta ei ollut tarpeen määritellä, koska sen koettiin olevan annettua. Keskiajalla valta kasautui saavuttamattomalle auktoriteetille, feodaaliruhtinaalle. Vähitellen demokratian ja teollistumisen kehitys edellyttivät toisenlaista johtajuutta. Nykyinen ymmärrys johtajuudesta ponnistaa Taylorismin lähtökuopista.

Tutkijat tarkastelevat johtajuutta yksilökeskeisenä tai jaettuna ilmiönä. Yksilökeskeinen johtajuus nostaa johtajayksilön sankariksi, joka kohdistaa toimenpiteitä alaisiinsa. Johtajan ominaisuudet, persoonallisuus, luonteenpiirteet tai opitut ominaisuudet korostuvat. Jaetussa johtajuudessa päinvastoin on kyse johtajan ja johdettavien keskuuteen rakentuvasta valtuuttavasta toimintakyvystä, eli johtajuudesta.

Viisi päivää virassa toiminut presidentti Trump vaikuttaa johtajana edustavan ylivoimaiseksi sankariksi itsensä kokevaa feodaaliruhtinasta. Hänen turhamaisuutensa ja egonsa pönkitykseksi esikunta tuottaa mm. uusia käsitteitä, “vaihtoehtoisia faktoja”. Koska niihin on vaikea samaistua, totuuden jälkeinen aika valtaa lisää kasvutilaa. Sosiaalisella vaikuttamisella hän näyttää rakentavan sisäpiiriä ja vähät välittävän ulkokehälle jäävistä johdettavistaan ja ulkopuolisesta maailmasta.

Trumpilla on ylivoimainen usko omiin kykyihinsä ja kirkas itsekäs missio paremmasta tulevaisuudesta: America first. Keinovalikoimaa ei esitellä, sillä karismaattinen persoona itse näyttää olevan vision ydintä. Tämä johtajuus muokannee uudeksi USA:n roolin maailmalla niin politiikassa kuin taloudessakin. Toistaiseksi se on saanut aikaan tyrmistystä ja jakolinjoja niin kotimaassa kuin muualla.

Yhdessä yössä heittivät häränpyllyä niin johtajuuden viesti, ideologia kuin käytännötkin. Barack Obama, päinvastoin, suhtautui johtajuuteensa nöyränä, sovitellen ja hakien kansallista yhtenäisyyttä. Hän pyrki verkostoitumaan ja rakentamaan laajaa vuorovaikutusta kansakuntien kesken.

Hänen johtajuusviestinsä haki keskinäistä arvostusta, yhteiseloa ja globaalia vastuuta. Sen nojalla hänelle vuonna 2009 tuoreena presidenttinä myönnettiin Nobelin rauhan palkinto. Sitä hän piti pikemminkin kehotuksena ryhtyä toimeen ilmastonmuutoksen, aseidenriisunnan ja konfliktien suhteen, ei niinkään tunnustuksena saavutuksistaan. Hänen viestinsä oli onnistua yhdessä: Yes we can.

Molemmat ovat karismaattisia johtajia, mutta eroavat toisistaan viesteiltään ja toimintatavoiltaa kuin yö ja päivä. Obaman vahva itsetuntemus ja minäkuva teki tilaa muille, kun taas Trump vaatii tuekseen keinotodelisuutta. Obama avasi kaudellaan useita portteja, Trump sen sijaan ensi töikseen käynnistää muurien rakennustöitä. Kun Trumpin toimintafokus suuntautuu häneen itseensä, Obaman keskittyi voimaannuttamaan muita.

Johtaja on viesti, sanoo Jukka Saksi. Niin on, ja erityisesti nyt se tulee (lue Twiitta) eteemme halusimme tai emme.