“Olisitte kysyneet multa, mä olisin tienny ton ja me oltais voitu onnistua …”

Luulen, että tämän lauseen on kuullut meistä moni useaan kertaan ja aina on harmittanut yhtä perusteellisesti se, miksi toinen ei saanut suutaan auki aiemmin. Ei saanut, koska ei joko tullut ajatelleeksi tai ei koskaan oppinut jakamaan omaa osaamistaan. Lisäksi on niitä dinosauruksia, jotka panttaavat osaamisia kammioissaan eivätkä anna panostaan yhteiseen koriin. 

Minusta on syytä kantaa laajempaa huolta siitä, miten työyhteisössä läsnäolevia taitoja, tietoja ja osaamisia voisi hyödyntää organisaation eduksi. Monissa yrityksissä tavoitteet asetetaan yhdessä, jolloin työntekijöiden tulisi tunnistaa sovitut päämäärät. Siitä huolimatta yhteinen tekeminen on kateissa, osaaminen sirpaloituu, jää piiloon tai hyödyntämättä, koska ihmiset eivät joko halua tai ymmärrä jakaa.  

Väitän, että taustalla on yksilöllisen meritoitumisen paine, johon meidät kasvatetaan jo koulussa. Lapset oppivat kilpailemaan keskenään arvosanoista, menestyksestä ja huomiosta. Sillä tiellä he jatkavat myös työelämässä, vaikka niin ei tarvitse eikä pitäisi olla. Tulevaisuuden menestykseen tarvitaan yhdessä tekemistä.

Kun keskinäisen kilpailun tilalle rakentuu osaamisia jakava kulttuuri, hyötyvät siitä kaikki ja voi syntyä uusia aiemmat tasot ylittäviä yllättäviä osaamisia. Niiden varassa nousee innovaatioita, teknoloikkia, startupeja tai kickoffeja ja ties mitä tulevaisuuteen johdattavia voimia.

Mutta miten muutos saadaan aikaan?  

Kyse ei ole silmänkääntötempuista vaan organisaatiokulttuurista ja yksilöiden asenteista. Nöyryys valmistaa ihmistä vastaanottavaksi, jolloin keskinäisestä kilpailuasenteesta on helppo luopua. Oman osaamisen rajallisuus on hyvä myöntää, sillä harva meistä on omnipotentti.

Taitamisen, tietämisen ja osaamisten edessä nöyrtyvä mieli hyväksyy muiden täydentävän omaa panosta. Uusia yhteisiä mahdollisuuksia aletaan tunnistaa silloin, kun osaamisia voidaan jakaa avoimesti. Alkaa tuntua hienolta havaita kuinka oma anti rikastuu muiden panoksista.

Kun työyhteisö tukee yhteisyyttä, ottaa mukaan, arvostaa ja tekee yksilöille tilaa, käynnistyy muutos. Kuin luonnostaan ilmapiiri kannustaa jäseniään antamaan osaamisensa yhteiseen pöytään ja työyhteisön kompetenssi alkaa rakentua täydentäen.

Toisistaan erillään puurtavien asiantuntijadinosaurusten sijaan osaaminen alkaa näyttää kirjavalta tilkkutäkiltä. Silloin toivon mukaan on luovuttu sanomasta “miksette kysyneet multa…”.