Työyhteisö muutti uusiin tiloihin. Samaan rakennukseen muutti myös muita työyhteisöjä ja muutto sekoitti kaikkien arjen. Eivät vain tavarat olleet hukassa vaan myös oma kohta kaikessa uudessa. Ihmiset hapuilivat löytääkseen uomia turvallisuuden kokemuksiksi päiviensä rutiineissa.

Kysymyksiä heräsi pienistä asioista kuten siitä, mihin kaappiin voi jättää oman kahvikupin, missä voi käydä tauolla ja keitä muita sinne tulee… Ihmiset kohtasivat toisiaan varautuneesti ja kokivat toiseutta. Vaikka uusi toimitila oli pieni muutos verrattuna yritysfuusioihin.

Uutisia fuusioista ja yritysten liiketoimintojen yhdistämisistä seurataan mediasta päivittäin. Yritysmaailman motivaattoreita ovat toiveet tehokkuuden, tuloksellisuuden ja tuottavuuden kasvusta. Julkisen sektorin kautta aikojen suurin fuusio on paljon puhuttava sote- uudistus, jonka niskaan hengittää jo heti perässä maakuntahallinnon uudistaminen.

En vastusta uudistuksia, päinvastoin, olen uusien näkökulmien ja ideoiden innokas puolestapuhuja. Mutta kannan huolta uudistujista, niistä henkilöistä, joilta edellytetään uudistumista, valmiutta hypätä hektisellä aikataululla kohden tuntematonta, jossa on tarjolla vain vähän tai ei lainkaan tuttuja tukipaaluja.

Fuusiot ja toimintojen yhdistämiset ovat iso asia yritysten ja organisaatioiden työntekijöille silloin, kun oma työelämä mullistuu täysin. Työtehtäviä viilataan uuteen asentoon, roolitukset vaihtuvat ja syntyy hämmentäviä tilanteita tai asemia. Myllerryksen laantuessa aikaa myöten rakentuu uusia toimintamalleja, -kulttuureita ja säännöstöjä. Mutta joka vaiheessa ihmiset joutuvat katsomaan itseään ja toisiaan uusin silmin.

Jopa vain muutto uusiin tiloihin nostattaa turbulenssia. Työyhteisössä muovautunut oma yksilöllinen tila ja oma minäkuva voivat säröillä. Vuosia ne ovat saaneet ravintonsa rutiineista, tutusta työhuoneesta ja työtehtävän hallinnan kokemuksesta. Kun muutos tulee, vaikka se olisi kuinka positiivinen, se murentaa  varmuudella jotakin oman olemisen  kokemuksesta – tätä olemista nimitän ensimmäiseksi tilaksi.

Yksilöllinen tila on osa työyhteisön yhteistä tilaa, josta tulee järjestyksessä toinen tila. Siinä on puhe yhteisyyden kokemuksista, joilla on rakennettu se oma työyhteisö. Toista tilaa pitävät sitkeän liiman tavoin koossa jäsenten keskinäinen hyväksyntä ja sosiaalisen tilan salliminen, osallisuus sekä sanattomat säännöt ja sopimukset. Ne luovat turvaa ja yhteenkuuluvuutta. Tässä tilassa määritellään ne olemisen tavat ja teot, jotka yhteisö hyväksyy keskuuteensa. Toinen tila on se, jossa sallitaan yksilöllisyys yhteisössä.

Kolmannen tilan käsitettä sovelletaan monissa yhteyksissä. Esimerkiksi perhe-elämästä puhuttaessa ensimmäinen tila rakentuu perheestä ja kodista, kun toisen muodostavat esim. työpaikat ja koulut. Kolmas tila muodostuu alueista, joilla ihmiset pyrkivät irtautumaan arjesta vapautuakseen heihin kohdistuvista odotuksista. He tavoittelevat jotakin, jossa yhdistyvät toiveet ja realismi.

Organisaatioiden yhdistyminen tai työyhteisöjen muutto uusiin tiloihin tuottaa tarpeen hahmottaa työyhteisöjen keskinäinen kolmas tila. Toisilleen vieraat näkökulmat, toimintatavat ja työtehtävät asettuvat uusissa rooleissaan yhteen. Kolmanneksi tilaksi tarvitaan paikka, johon aukeaa joka suunnasta avoimia ja vastaanottavia ikkunoita tai portteja. Toiset tilat ovat vuosien mittaan nostattaneet korkeita suojamuureja, joita nyt pitäisi kyetä purkamaan.

Onnistuneesti rakentunut kolmas tila voi synnyttää tuottavuusloikan, se voi mahdollistaa organisaatioiden toimeenpanokyvyn ja kyvykkyyden eksponentiaalista kasvua. Yksinkertaisimmillaan kyse on tilan tekemisestä ihmisten keskinäisille kohtaamisille tavalla, joka houkuttaa esiin luovuutta ja leikkiä, kaivaa esiin ihmisen työroolin takaa. Toimet, jotka herkistävät aisteja, valmistavat tietä kolmannen tilan vaatimalle avoimuudelle. Taiteen välineistö tarjoaa helposti lähestyttävän symbolisen tason, jolla inhimilliset kohtaamiset helpottuvat.

Kolmas tila rakentuu lopulta jossain vaiheessa, mutta kaikkien kannalta olisi suotavaa, että sen löytämiseksi ei tarvitsisi kipuilla vuosia. Siksi toivon yritysten ja organisaatioiden fuusioita junaillessaan panostavan yhtä suurella osuudella inhimillisen pääoman toimintakykyyn kuin yhdentymisstrategioiden hiomiseen.