Miten löytäisin henkilökohtaisen kehittymisen väylän, pohti tuttavani. Hän koetti hahmottaa  sitä mihin hänen kannattaisi tarttua kehittyäkseen oikeasti ammatillisesti. Ja edelleen mistä hän löytäisi rohkeuden laittaa itsensä peliin hypätäkseen jatkuvaan kehittymisprosessiin.

Jo se, että hän pohti tätä, kertoo minusta ihailtavasta älyllisestä uteliaisuudesta, jonka kipinän toivoisi koululaitoksen idättävän kaikkien nuorten mieliin. Se, joka on uteliaisuuden sirkkalehden tykönään löytänyt, olkoon ikuisesti tyytyväinen.

Mistä sen kehittymisen väylän kukin tahollaan voisi löytää? Elämällä sen voi tavoittaa, sanoisin alkajaisiksi. Elämällä, kuuntelemalla, tunnustelemalla ja seuraamalla asioita. Mutta lähtökohtaisesti olisi hyvä tuntea itsensä.

Omat tavoitteet sisältävät monta ulottuvuutta ja tasoa. On isoja ammatillisia tavoitteita ja korkealentoisia haaveita, unelmia suurista tuloista, tasokkaasta koulutuksesta ja hienoista titteleistä, tilasta luovuudelle ja ajasta nautinnoille. Tarkemmalla seulalla analysoiden jokainen löytää tahollaan myös joukon hienovaraisia mikrotavoitteita, jotka ovat kuin isojen tavoitteiden ituja tai itsessään merkityksellisiä. Kaikilla niillä on arvonsa eikä koolla ole väliä, oleellista on se, että niitä on olemassa.

Varsinkin ammatillisen kehittymisen suhteen oman organisaatioiden tavoitteiden peilaaminen omiin ja molempien yhteensovittaminen on hyvä lähtökohta. Eräs konsultti kehitti tavoitteiden nimeämisen tueksi järjestelmän. Sen mukaan yksilöllisten tavoitteiden tulisi olla yksilölle tyypillisiä ja erityisiä, niiden pitäisi olla mitattavissa, ne pitäisi voida muokata tavoitehakuiseksi toiminnaksi, joka on sinänsä palkitsevaa ja niiden toteutumiselle tulisi asettaa aikarajaus.

Kokemukseni mukaan hyvä väline oman kehityksen peiliksi ja tavoitteiden tunnistamiseksi on päiväkirja. Nyt en puhu lapsuuden rakas päiväkirja -tyyppisistä kirjauksista, vaan työjournaalista tai henkilökohtaisesta kenttäpäiväkirjasta.

Pidin oman tutkimustyöni aikana useita vuosia journaalia, johon kirjasin ajatuksiani, oivalluksia, havaintoja, ideanpoikasia, kehitelmiä, piirroksia ja mieltäni säväyttäneitä lauseita tai ajatelmia.  Kirjoja kertyi neljä, joissa on yhteensä useita satoja sivuja oman kehitykseni dokumentaatiota. Kulloinenkin päiväkirja kulki uskollisesti mukanani ja tein säännöllisesti kirjauksia, joihin merkitsin aina myös päivämäärän. Journaaleista syntyi samalla myös henkilökohtainen kertomukseni, peilini.

Jälkeenpäin olen toisinaan palannut journaaleiden pariin ja joskus huvittuneena, joskus taas  riemuissani tarkastellut muistiinpanojani. Journaalit muodostavat osan omaa yksityistä kehitystarinaani. Tekstit ovat suoraa tajunnanvirtaa, sensuroimattomia ja korjaamattomia tunnelmapaloja tai kannanottoja, mutta kaikkinensa täydellisen aitoja ja rehellisiä. Niissä on paljon edelleen hyviä ja merkityksellisiä huomioita, joihin tulevaisuudessa ehkä vielä palaan.