Useimmissa työyhteisöissä on menijöitä joka junaan. On niitä, jotka ”ovat vaan töissä” ja niitä, joiden mielessä raksuttaa niin vilkkaasti, että kilinä kuuluu seinän läpi. Yksilöllinen motivaatio vaihtelee. Johtajan tehtävä on sekä ohjata että motivoida molempia toimimaan kohden organisaation asettamia tavoitteita.

Yksi johtajanroolin keskeisiä osia on palautteenanto. Miten ja milloin sitä annetaan, meneekö ja miten se menee perille, mikä on sen vaikutus yksilötasolla ja kokonaisuudessa? Nämä kuuluvat jokapäiväisiin arjen pohdintoihin.

On lähes mahdotonta antaa rakentavaa palautetta henkilöille, joilta puuttuu aloitteellisuus. Tarkoitan aloitteellisuudella kykyä aktivoitua ja ilmaista itseään tilanteen vaatiessa. Hyvää kuuntelijaa kyllä tarvitaan, mutta panokseksi pelkästään se ei riitä. Tarvitaan kykyä tarttua toimeen ja vähintään sitä on aloitteellisuus. Mutta se on muutakin.

Aloitteellisuus on väkevä voima, joka tarkoittaa tekoja, toimia ja pohdintoja liittyen mm. työn mielekkyyteen ja merkityksellisyyteen, kiinnostavuuteen, sisältöihin, tavoitteisiin, toimintatapoihin tai olosuhteisiin sekä vaikkapa mahdollisuuksiin verkostoitua organisaationsa eduksi. Se tarkoittaa pyrkimystä yhteiseen hyvään.

Yksilöllinen aloitteellisuus voisi olla vastuunottoa työn kokonaisuudesta. Silloin se edellyttää tietoista läsnäoloa, olemista hereillä ja kuulolla sekä kiinnostusta ympäristössä tapahtuvista asioista. Yhteisön parissa tarvitaan keskinäistä luottamusta ja sitoutumista.

Totta kai, juuri näin. Mutta miksi aloitteellisuus on kuitenkin harvinaista herkkua ja vaikeaa?

Luulenpa, että yksi pääsyistä löytyy sisäistämästämme kasvatuksesta: meidät on opetettu keskenään kilpaileviksi yksilöiksi. Meihin on iskostunut yksilöllisen meritoitumisen myytti, haluamme profiloitua itsellisesti aikaansaavina toimijoina. Pahimmillaan se voi tuottaa panttaamista, monopolisointia ja näkee uudet ideat pelottavina. Siihen taas liittyy vastarinta, sillä sekä kokemus vallasta tai pelko syrjään jäämisestä voivat näyttäytyä ylivoimaisilta. Kyse on asenteista, jotka muuttuvat toiminnaksi.

Yhteiseen hyvään, ja aloitteellisuuteen, pyrkivä näkökulma edellyttää toisenlaista asennoitumista. Se vaatii ymmärrystä siitä, kuinka yhteiset saavutukset voivat olla myös jokaisen omia ja yksilöllisiä saavutuksia. Palkinnoksi muodostuu silloin kokemus yhdessä onnistumisesta ja yhteenkuuluvuudesta. Myös siinä on kyse asennoitumisesta ja tärkeä havainto on, että asenteita voi tarkistaa ja muokata.