Kohtaan työni puitteissa usein ihmisiä, joille muutos on kauhistus. Se herättää pelkoja omasta asemasta muutoksen kourissa – nimenomaan kourissa. Uhkakuvaksi rakentuu huoli omasta asemasta ja oman osaamisen riittämättömyydestä. Yksilö joutuu kohtaamaan uuden ajatuksen osaamisensa mahdollisesta rajallisuudesta ja kysymyksen uskaltaako sen itselleen myöntää.

Kulttuuri on kasvattanut meistä yksilöitä, jotka on jo lapsesta asetettu kilpailemaan keskenään. Osaksi siitä syystä jo ajatus muutoksesta tuntuu tahkealta. Sitä pitää vastustaa.

Näkökulmia muutokseen on monia. Erään sellaisen kautta rakentuu pohdinta voisivatko toisten panokset hyödyttää omaa suoritusta. Silloin joutuisi kohtaamaan ne toiset ja muut tasavertaisina. Ja voisiko se taas mitenkään olla mahdollista? Oma tulokulmaa niin omaan kuin muiden asemaan ja osaamiseen tulisi uudistaa.

Toisen näkökulman kautta muutos näyttäytyy herkullisena törmäysten forumina. Tämä lähestymistapa vaatii rohkeutta ja tilanteen hallintaa. Osalliset joutuvat nousemaa vakiintuneista poteroistaan ja kohtaamaan toisensa uudessa tilanteessa. Kipupisteiden ohella voi syntyä luovia yhteentörmäyksiä, kipunoivaa uutta ajattelua, vaihtoehtoisia analyyseja ja innovatiivisia ratkaisuja. Kunhan niille on tilaa ja niihin osataan tarttua. Siksi muutos vaatii vastustajan, joka törmäyttää olemassa olevaa luovasti.