Olen usein havainnut kuinka taiteella, luovuudella ja käsillä tekemisellä on voimaa tuottaa uusia näkökulmia. Eikä vain sitä, vaan niillä on potentiaalia rakentaa yhteisyyttä ihmisten keskuuteen. Näin sen taas omin silmin viime viikolla.

Juuri käynnistyneen projektin oli vaikea sitouttaa kumppaneita yhteisiin toimiin. Päätimme koota päivän mittaisen workshopin, jossa jokaisen tuli kertoa omasta panoksestaan ja roolistaan yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Etukäteisilmoittautuminen oli nihkeää eikä osallisia tahtonut kuin vaatimalla saada lupautumaan mukaan.

Aamupäivän puheenvuorojen jälkeen käynnistyi workshop. Kyse oli kierrätysmateriaalin hyödyntämisestä luovaan uusiokäyttöön. Pajan ohjaajana toimi vierailijaksi kutsuttu teollinen muotoilija, joka omassa yrityksessään on tuotteistanut kierrätysmateriaalista lukuisia eri tarpeisiin hyödynnettäviä käyttötavaroita.

Osallisille tarjottu innovatiivinen idea ja oivaltava materiaalin soveltaminen sytyttivät jokaisen innolla mukaan tekemiseen. Tekeminen osoittautui helpoksi ja palkitsevaksi, yksilöllinen flow otti tuulta. Pajassa alkoi kuhina ja puuha, sakset leikkasivat, liima takertui sormiin, rei’ittäjä kiersi kädestä käteen ja ilmassa oli riemukasta pöhinää.

Hyvin pian tekeleet olivat valmiita ja tekijät riemuissaan aikaansaannoksistaan, niitä suunniteltiin annettavaksi joululahjoiksi tai harkittiin idean monistamista kukin omilla tahoillaan.

Mutta – mikä parasta – pajassa rakentui tiivis ryhmä. Sen jokainen jäsen sitoutui tekemisellään, käsillään ja kehollaan ideaan ja siihen yhdistyvään hankkeen teemaan. Projektiryhmä rakentui, kun sen jäsenet punoutuivat yhteen kuin pullapitko – kukin käsillä tehden.